Pajuja

Abessinialaiset kissat vuodesta 2020

Pajujan kasvatushistoria ja -ideologia

Perheessämme on aina ollut kissoja: maatiaiskissoja, erilaisia rotukissoja ja useampia pentueita hoidettu. Vastaava kokemus löytyy isännän puolesta, mutta koirista. Ensin puhuimme, että meille tulisi sekä koira että kissa, mutta sitten ”viisaampi antoi periksi” ja päätimme, että perheeseen tulee kaksi abya.

Rotu voitti 6-0 muut ehdokkaat:

  • koiramainen kissa: ulkoilee hihnassa, murisee eikä sihise, voi kouluttaa temppuja, käyttäyttyy kuten koira, turkin tuoksukin on omanlaatuinen hieman koiran turkin tuoksua muistuttavaa
  • kohtalaisen hiljainen rotu, joka kujertelee ja juttelee paljon
  • helppohoitoinen turkki (vähäisen karvanlähtö), joka on kaunis ja kiiltävä ”3D”-turkki (ticking-kuvio)
  • urheilullinen ”alusta”
  • komea ulkonäkö: puuma/leijona pienoiskoossa
  • lapsiystävällinen
  • kiltti luonne ja katse lempeä
  • seurallinen, ihmisläheinen
  • ei kiukuttele
  • aktiivinen ”ei sohvakissa”
  • ei kissa-allergiaoireita aiemmin niistä kärsineille meidän perheessä
  • jalo kissa, todellinen karvainen aristokratti

Suhtauduimme vakavasti kissan hankkimiseen. Päätimme, että haluamme leikamattoman naaraan kasvatukseen ja hänelle kiva kaveri, mielellään samasta kissalasta. Päädyimme ottamaan kastroidun uroksen, isoveljen samasta kissalasta. Kissoilla on sama isä ja ovat leikkineet pienestä pitäen yhdessä. Liittyimme Kissaliittoon sekä Somakissiin ja haimme kasvattajan peruskurssille, jonka jälkeen olisi kissalan perustaminen.

Itsestään muodostui ideologia kasvattaa terveitä sekä psyykisesti että fyysisesti abessinialaisia, karvaisia perhejäseniä, jotka ovat puhdasverisiä hyvällä geenikannalla neljässä perusväreissä. Tiesimme, että harrastus on kallis, että edessä on kivinen tie ja työtä on paljon, mutta tämä tuntui oikealta päätökseltä.

Omatoiminen pentujen etsiminen ensin Suomesta, sitten sen ulkopuolelta, kesti puoli vuotta. Löysimme mielestämme asiallisia verkkosivuja, joilta löytyi kalliita pentuja, joiden vanhemmilla oli titteleitä. Löysimme sukutauluja, joista emme ymmärtäneet mitään. Välillä löysimme ystävällisiä, välillä ylimielisiä kasvattajia, jotka kaikki olivat sitä mieltä, että heillä on maailman parhaat pennut. Mutta mistä tiesin, että ne ovat pyyntihinnan ja ulkomaamatkan arvoisia, ja ovat ”aitoja”? Entä jos sukutaulussa ja geeneissä onkin ”sillisalaattia”? Happi alkoi loppumaan kesken.

Oli pakko pyytää Somakissilta apua etsimisessä. Se oli oikea päätös (miksi emme kysyneet heti??) ja saimme mainion, oiken pro:n kontaktiksi. Sitten asiat alkoivat edistymään! ”Aby-ammattilainen” katsoi muutaman löytämäni pentuehdokkaan sukutauluja ja nettisivuja. Ikävä kyllä, ne kaikki saivat ”ei jatkoon”-tuomion. Silloin silmäni aukesivat ja sain tietää, että eivät kaikki kasvattajat noudata kansainvälisiä kasvatussääntöjä. Oli häkkikasvatusta, pentutehtaita, muita rotuja sukulinjoissa (esim.somalit), muita kuin perusvärejä taustalla, epäluotettavia (väärennettyjä kenties?) sukutauluja, oli huijareita, joiden pentujen terveys oli isona kysymysmerkkina, jne… ei meille…

Tämän kivuliaan paljastavan prosessin jälkeen pyysimme apua, jotta löytäisimme oikasti puhdasverisen ja terveen abyn. Muutaman tunnin jälkeen olikin jo sopivalta vaikuttava ehdokas. Kasvattaja oli Saksasta, mutta kaikkien kokemusten jälkeen pentujen hakeminen sieltä ei tuntunut enää juuri miltään. Kerran jo tuotu kissa Suomeen lenkononeessa muuton yhteydessä. Tällä kerrallakin matka meni hyvin, pennut olivat kiltisti.

Näin Pajujan tarina alkoi!